Lapin Kansassa oli juttu Facebookin statuspäivitysten aiheuttamista irtisanomisista ja niiden rantautumisesta myös Suomeen. Palvelualojen ammattiliitto on huolestunut tästä ilmiöistä. Aiheellinen huoli kylläkin, toisaalta minun mieleeni nousee ajatus, että totta kai, ruokkivan käden pureminen tunnetusti johtaa johonkin rangaistukseen.
Mutta kuka sitten liioittelee? Työntekijä vai työnantaja? Eikö työntekijäkin saa vapaa-ajallaan sanoa mitä haluaa ja kenelle haluaa? Totta kai saa, mutta siinäpä se kompastuskivi sitten piileekin eli muistaako ihminen, ketä kaikkia hänen FB-kavereihinsa kuuluu? Eli kenelle kaikille se, ehkä hieman herkistyneessä mielentilassa, kirjoitettu päivitys tulee näkyviin? Itse ainakin myönnän, etten pysty katsomatta nimeämään kaikkia melkein 300 ystävääni. Sen tiedän, että siellä on sekä työn että vapaa-ajan kautta hankittuja ystävyyksiä, kaveruuksia ja tuttavuuksia.
Kävin aikoinaan Marsa Luukkosen verkkokirjoittamisen kurssilla ja sieltä jäi mieleeni varsinkin yksi viisaus sähköpostin kirjoittamista koskien. Sama viisaus sopii kuitenkin erittäin hyvin myös sosiaalisen median tilapäivityksiin, blogien kirjoittamiseen ja kommentointiin. Tämä ajatus oli, että jos olet aikeissa lähettää sähköpostilla palautetta esim. huonosta asiakaspalvelusta niin kirjoita kirje, mutta älä lähetä vaan tallenna kirjoitus ja ota esille uudelleen seuraavana päivänä. Koeta asettua kirjeen vastaanottajan asemaan ja mieti, miltä sinusta tuntuisi saada ko. viesti. Ja muista, että kirjoitetusta viestistä ei välttämättä käy ilmi se, onko se kirjoitettu pilke silmäkulmassa vai vakavalla mielellä.
Toinen hyvä ohjesääntö omien ajatusten kirjoittamiseen on se, että älä kirjoita mitään sellaista, mitä et sanoisi jollekin esim. täydessä kahvilassa, jossa selän takana voi istua vaikkapa se pomo tai pomon paras kaveri.
Jonkin verran vastuuta tietenkin täytyy ladata myös vastapuolelle eli viestin lukijalle, pitäisi pystyä suodattamaan hetken huumassa ladatut kommentit ja antaa niille sen mukainen arvo eikä yrittää ”lukea rivienvälistä” syvempiä merkityksiä asialle.
Medialukutaito on jotain, jota meistä jokainen voi treenata ja parantaa. Luetun suodattaminen ja arvottaminen on hankalaa, varsinkin kun jokainen lukija lähestyy aihetta omien arvojensa ja ajatusmaailmansa kautta, mutta mahdotonta se ei ole. Voisiko medialuku ja – kirjoitustaitoa opettaa esim. avoimessa ammattikorkeakoulussa? Voisiko sen kautta innostaa yrityksiä ja yrittäjiä ottamaan haltuunsa blogeja ja muita sosiaalisen median työkaluja osaksi asiakaspalveluaan?
Näitä ajatuksia jään hautomaan ja ehkä kirjoitan niistä muutaman luettavaan muotoon asti, harkiten mutta innostaen.
Mahtavaa alkanutta vuotta ja reippaita mielipiteitä toivoen
Teija Mikkola
Palautetta voit antaa myös sähköpostilla:
teija.mikkola@rovaniemi.fi
Tule osaksi sosiaalista verkostoani:
www.twitter.com/teippi75
www.linkedin.com/in/teijamikkola
Kirjoittaja toimii projektipäällikkönä ja ICT- asiantuntijana Rovaniemen Kehitys Oy:ssä. Innostuu kovasti kaikesta uudesta ja haluaa jakaa innostustaan myös eteenpäin.
Hyviä neuvoja, vaikka joskus luulisi, että pelkän terveen järjen pitäisi riittää.
VastaaPoista